Mitä asioita sinun on hyvä selvittää ennen ostoksia netistä?

Vaatteiden nettishoppailu on yhä tavallisempaa: moni haluaa välttää kassaruuhkia kiireen keskellä, ja siksi esimerkiksi pehmeät paketit hankitaan pukin konttiin yhä useammin nettikaupoista. Shoppailu verkossa ei vaadi kuin sopivan laitteen ja luottokortin, ja parhaimmillaan osaava nettishoppailija säästää vaivan ohella reilusti rahaa: tarjoushaukat löytävät parhaat alet muutamalla klikkauksella ilman, että heidän tarvitsee juosta kilometrikaupalla ympäri kaupunkia ja hikoilla ahtaassa pukukopissa.

Vaatteita netistä shoppaillessa kannattaa muistaa muutama perusasia. Ensinnäkin vaatteiden koko on valittava huolellisesti, jotta postista tipahtaa mieluinen paketti, eikä omia luottokorttitietoja kannata antaa suin päin mille tahansa sivustolle.

Luodaanpa pikainen silmäys nettishoppailun tärkeimpiin perussääntöihin.

  • Turvallisuus

Luottokortti

Suurin osa nettiostoksista tehdään luottokortilla. Tästä syystä moni verkkokauppa pyytää sinua antamaan luottokorttisi numeron lisäksi kolminumeroisen CVC-koodin, joka löytyy kortin takapuolelta. Numerosarja on verkkokauppiaalla tärkein väylä ostajan henkilöllisyyden varmistamiseen ja korttitietojen todentamiseen.

Jotta nettiostoksilla välttyy huijauksilta ja turhilta rahanmenetyksiltä, kannattaa varsinkin ulkomaisten verkkokauppojen sivuilla siirtää katse osoiterivistölle. Jotta ostaja voi olla varma sivuston turvallisuudesta, osoitteen edessä pitäisi olla munalukko ja osoitteen alkaa https://-tunnuksella. S-pääte osoitteen edessä kertoo, että yhteys on suojattu, eivätkä korttitiedot pääse vuotamaan kolmansille osapuolille.

Osa verkkokaupoista pyytää varsinkin isojen summien korttitietojen lisäksi varmistamaan henkilöllisyyden verkkopankkitunnuksilla. Lähtökohtaisesti kaikki ostokset on turvallisempaa suorittaa luottokortin kuin verkkopankkitunnusten välityksellä. Mikäli verkkopankkitunnusten käyttämiselle ei ole vaihtoehtoja, kannattaa selainhistoria tyhjentää sekä ennen ostosten tekemistä että sen jälkeen.

Osa verkkokaupoista tarjoaa 14 vuorokauden velatonta maksuaikaa laskun maksamiseen. Tällöin lasku lähetetään joko kotiin tai esimerkiksi sähköpostiin, ja tuotteen saa maksaa halutessaan vasta silloin, kun paketti on jo tullut kotiin. Lasku on ehdottomasti kaikkein turvallisin tapa nettiostosten hoitamiseen.

  • Toimitusmaksut ja -ajat

Toimitusmaksut

Mikäli verkosta haluaa tehdä nimenomaan halpoja hankintoja, kannattaa kiinnittää huomiota yritysten toimitusehtoihin. Osa yrityksistä nimittäin lisää hintoihin tuntuvat postimaksut, jotka nostavat tuotteen lopullisen hinnan kivijalkamyymälöiden tasolle. Tällöin tuotetta ei välttämättä saa juuri tavallista kauppaa halvemmalla, eikä ostaja juuri lopulta säästä loppusummassa.

Maksujen lisäksi on tärkeää muistaa, että varsinkin ulkomaisissa verkkokaupoissa tuotteiden toimitusajat saattavat venyä kuukausien mittaisiksi. Tämä on hyvä muistaa erityisesti silloin, jos tuote pitäisi saada perille johonkin tiettyyn päivämäärään mennessä. Osassa kotimaisista verkkokaupoista tuote puolestaan saapuu kotiin parissa päivässä, ja monissa tuotteissa on myös noutomahdollisuus myymälästä. Nouto on oivallinen valinta silloin, jos tuote on loppumassa, mutta tarjous on liian houkutteleva vastustettavaksi. Nettivarauksen avulla voi varmistaa, että tuote on noudettavissa varastosta siitä huolimatta, että se on mahdollisesti loppu myymälöistä.

Kannattaakin siis miettiä, jos on tilaamassa pienempiä ja halvempia tuotteita, kannattaako niitä välttämättä tilata ulkomailta asti. Kännykän kuoret ovat esimerkiksi yksi tuote, jota ulkomailta tilataan paljon halpuuden vuoksi. Jos kuitenkin vertaat vaikkapa iPhonelle tehtyjen kuorien hintoja suomalaisten ja ulkomaisten nettikauppojen välillä, ei hinnassa ole älyttömän merkittäviä eroja. Kannattaa siis vielä miettiä kerran jos toisenkin, onko ulkomailta tilaaminen ja odottaminen näin pienissä asioissa sen arvoista.

  • Vaatekoot ja palautusoikeus

Vaatekoot ja palautusoikeus

Yksi olennaisimmista nettishoppailun onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä on se, että vaatekoko on oikea. Siksi verkkokauppojen sivuilla on tarkat mittataulukot, joiden avulla kotiin saa tilattua juuri sopivan kokoisen mekon, takin tai vaikkapa kengät.

Nettiostoksilla ei missään nimessä kannata luottaa mututuntumaan, sillä eri valmistajilla ja eri liikkeillä saattaa olla toisistaan hyvinkin paljon poikkeavat mittataulukot. Tämä pätee varsinkin ulkomaisiin verkkokauppoihin, sillä suomalaiset koot eivät vastaa edes Etelä-Euroopassa saati muualla maailmassa käytettyjä vaate- ja kenkäkokoja.

Kaiva siis mittanauha esiin ja pyydä kaveri avuksi. Näin saat varmimmin sopivat tuotteet, mikäli valmistaja itse noudattaa omia merkintöjään.

Ennen tuotteen tilausta kannattaa varmistaa, että sinulla on oikeus halutessasi palauttaa tuote veloituksetta. Moni liike tarjoaa mahdollisuutta tilata vaatteet kotiin testattavaksi, ja testauksen jälkeen asiakas saa vapaasti päättää, pitääkö tuotteen vai lähettääkö sen takaisin verkkokaupan palautuspaketissa.